Tänään pääsin vihdoin toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani, ratsastamaan Sierra Nevadan vuoriston maisemissa. Granadan kaupunki on kaunis, mutta en voi olla kaipaamatta Suomen metsiä ja ylipäätään luontoa. Granada on tulvillaan viimeisen päälle hoidettuja puutarhoja, mutta ne eivät riitä korvaamaan luonnossa liikkumisen tarvetta ja erityisesti eläinten kanssa oloa.

Vuoriston luonnossa oli selvät merkit viime viikon rankkasateista. Maa halkeili kohdista, joista vesi oli selvästi virrannut vuolaana alas. Ratsastuksen ohjaajani kertoi sateiden vaivanneen erityisesti Sierra Nevadan läheisyydessä sijainneita pikkukyliä. Osa hevosista oli jopa jouduttu jättämään laitumelle sateen takia. (Granadassa noina päivinä kaduilla oli kyllä vettä, mutta ei tulvaksi asti).

Löysin internetin kautta viikko sitten ratsastustallin, jossa oli hivenen Suomea halvemmat hinnat ja joka sijaitsi lyhyen bussimatkan päässä Granadasta. Otin paikkaan yhteyttä sähköpostitse, ja loppuviikosta espanjalainen mies kehotti minua soittamaan hänelle. Mies kertoi olevansa kaksikielinen, joten englanniksi soittaminen oli minulle helppoa. Sovimme, että menen ratsastamaan sunnuntaina, jolloin he tekevät parituntisen reissun Sierra Nevadan maastoon.


Tallipihalta Dilarista.


Ensimmäinen ylämäki.


Tallipihan tunnelmaa.

Matkustin sunnuntaiaamulla vähäisten yöunien jälkeen Dilar-nimiseen pieneen kylään, joka sijaitsee aivan Sierra Nevadan kansallispuiston lähellä. Kylään oli yllättävän lyhyt matka bussilla (30min), eikä matka maksanut kuin vaivaisen euron. Tallityttö tuli pienen koiransa kanssa minua vastaan bussin päätepysäkille, josta oli viiden minuutin kävely hevostilalle.


Iloinen ja hyvin leikkisä pikkukoira tallilla. Minua varoitettiin leikkimästä tämän pikkukaverin kanssa, sillä sen jälkeen se ei enää jätä leikittäjää rauhaan. Koira kulki koko matkan myös mukana maastossa hevosten jaloissa. Ihana kaveri!

Luulin osallistuvani jonkin ryhmän mukaan, mutta paikalle saapuessani kuulinkin olevani ainoa osanottaja. Sain siis lähteä kahdestaan tallinpitäjän kanssa matkaan. Reissu oli kaikin puolin antoisa. Kahden tunnin vaellus Sierra Nevadan vuoristossa antoi ihmettelemisen aihetta. Maisemat olivat henkeäsalpaavat, ja nautin täysillä koko reissun ajan.

Korkeuserot ovat jotain sellaista, mitä Suomessa ei vain voi nähdä. Jätin kameran reissun ajaksi talliin, koska en uskonut hallitsevani hevosta ja kameraa samanaikaisesti. Lisäksi olen huomannut, että korkeuseroja on todella vaikea kuvata ilman kunnon putkea. Ne pitää vain kokea.

Sain ratsastettavakseni siron puoliverisen, mutta hieman aran tamman, jonka selässä jämäkkään suomenhevoseen tottuneen oli hassua olla. Matkan aikana sain selville, että ratsastuksen opettaja on ollut puolet elämästään toimittajana ja opiskellut aikoinaan journalismia Madridissa. Kerroin myös omasta hevoshistoriastani, ja tulin sopineeksi käyväni vastaisuudessa ratsastustunneilla Dilarissa joka viikonloppu. Olen todella innoissani, koska hevostila maisemineen on juuri se, mitä täällä kaipaan..


Tallista sisältä. Hevosia oli tallissa parisenkymmentä.


Pihalla seisoskellut karvaturpa ja kärpäset.



Sierra Nevadan maaseutua.