Mollan karvoja pompsahtelee esiin kaikkialta. Pahin lähde taitaa olla villasukat ja villakangastakki. Arvatkaa, onko ikävä! Jopa siitä kaikesta karvastamisesta huolimatta voisin ottaa kultani vaikka tänne samaan sänkyyn nukkumaan. Mollan hoitaja on lähetellyt kuvia rakkaastani kissalauman keskellä. Ne on niin hellyyttäviä ja pistää naurattamaan, koska itse en osaa neitiä sinne heti kuvitella. Mutta olen varma, että tää puoli vuotta on aikamoinen koulu meille molemmille.

Viikot kuluu eteenpäin hullunlailla. Mun viime viikkojen teemana on ollut valkoisen leivän vaikutusten toteaminen (paisun kovaa vauhtia!) ja ongelmaan ratkaisun etsiminen sekä yliopistotehtäville kiukustuminen. En voi ymmärtää, miten vaihto-oppilailta voidaan vaatia sama suoritus kuin muilta. Koitin monta päivää suomentaa Antrolopologian maailman uskonnot -kurssilta saatua monistetta, mutta en vieläkään ole selvillä tekstin salaisuuksista. Kamalan vaikea yrittää ymmärtää tekstiä, jonka puolia sanoista en tunne ja joista ei suurinta osaa löydy edes sanakirjasta. Se on sitä tieteellisyyttä...

Selvästi kielitaito kohentuu pikkuhiljaa, jopa ihan huomaamatta. Monesti sitä huomaa istuvansa ja kuuntelevansa (ja ymmärtävänsä) jo hieman vaivattomimmin ihan pidempiä keskustelujakin. Luennot tuottavat yhä päänvaivaa, mutta riippuu paljon siitä, kuka puhuu. Valokuvauskurssin nuoren miesopettajan selkeää ja miellyttävän hidasta espanjaa kuuntelee silkalla innolla, kun taas antropologian kurssit menevät vielä kovaa ja korkealta ohitse. Toki espanjan intensiivikursseilla on tähän kaikkeen suuri vaikutus.

Huomaan saavuttaneeni useita kiloja vyötärölleni Espanjassa olon aikana, vaikken koe syöneeni tavallista enemmän. Kuitenkin puuhailen koko ajan kaikenlaista, käyn salsatunneilla kahdesti viikossa, kerran viikossa ratsastamassa, kävelen monesti yliopistolle ja nyt vihdoin olen alkanut myös lenkkeillä (sain ostetuksi lenkkitossut). Harmittaa suunnattomasti, jos tämä paisumisprosessi jatkuu, sillä en halua palata Suomeen pallona.

Muut vaihtotoverini ovat sitä mieltä, että pieni lihominen on osa vaihdossa oloa ja lähes kaikki vaihto-oppilaat saavat kokea sen. Kuulemma vaikutusta niistä ruokavalion pienistäkin muutoksista ja ylipäätään kaikesta, mitä kroppa on saanut kokea äkillisen muutoksen myötä. Tieto ei kuitenkaan lohduta, sillä kyllä, haluan mahtua nykyisiin vaatteisiini vielä keväälläkin.

Kolmisen viikkoa sitten lanseerasin itselleni traditionaalisen karkkipäivän, jota olen noudattanut kiltisti. Makeisia syödään siis ainoastaan lauantaina, niin kuin lapsuudessa oli tapana! Karkkipäiväni on myös toiminut ihanteellisesti, tosin tuloksia en ole  vielä huomannut. Siitä huolestuneena olenkin alkanut harkita vaalean leivän vähentämistä radikaalisti. Että kaipaan Suomen ruispaloja tänne! Miten espanjalaiset voivat olla niin laihoja, jos naamaan vedetään jatkuvasti vaaleaa patonkia ja paahtoleipää.  Leivät on joka päivä iltasella kaupan hyllyistä loppu, joten ei ole kyse siitä, etteikö sitä syötäisi.

En ole edelleenkään tottunut espanjalaisten tiukkoihin aikatauluihin ruokailun suhteen. Monesti kokkaan aivan eri aikaan kämppisteni kanssa, sillä en voi syödä silloin, kun minulla ei ole nälkä. Toisaalta sitä on myös menossa niin paljon, että säännölliset myöhäiset päivä- ja iltaruokailut eivät minulle sopisi. Salaisuus saattaa tietenkin piillä juuri siinä: espanjalaiset syövät säännöllisyydessään ainoastaan pari kertaa päivässä. Suomalaiset saattavat syödä 5-6 kertaa päivässä kaikkine välipala-aterioineen ja kahvitteluineen. Kieltämättä täällä kahvilakulttuurissa tulee kahvi ja pullasämpylä-ateriayhdistelmiä vedettyä ihan liikaa, kun on liikenteessä ja nälkä yllättää. Tumman leivän puutteessa olen aikeissa siirtyä perinteiseen koulunäkkäriin, ainakin kotiin. Waasan näkkäriä kun kerta saa kaupoista.