1. Mitä sellaista teit vuonna 2007, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
- Lensin lentokoneella. Matkustin yksin ulkomaille.
2. Piditkö uudenvuoden lupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
- En muistaakseni tehnyt uudenvuoden lupausta, mutta joulun aikoihin idea Espanjaan lähdöstä alkoi kehittyä mielessäni. Tänä vuonna lupaan yrittää ahkerammin selvittää, mikä on tulevaisuuteni suunta ja mitä aion tehdä keskeneräisen tutkintoni suhteen.
3. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2008, jota puuttui vuodesta 2007?
- Pieni kesäloma ja ahkerampaa opiskelua.
4. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
- Espanjan kielen oppiminen ja uuteen kulttuuriin tutustuminen.
5. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
- Pääsykokeet eivät tuottaneet toivottua tulosta.
6. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
- Keväällä venähdytin nilkkani pelatessani ainejärjestömme yhteisessä illassa laserpyssy-sotaa. Kaaduin alas rampilta, ja sitten sattui. Seuraava kuukausi koiran ulkoilutuksineen oli haastava.
7. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Menolippu Espanjaan. Macbook.
8. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
- Ystäväni, joka oli varma minun vitsailevan, kun sanoin lähteväni Espanjaan.
9. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Asumiseen, ruokaan, Espanjaan matkustamiseen, Mollaan ja autoon.
10. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
- Kesätoimittajan paikasta. Kun kuulin, että kaverini odottaa vauvaa.
11. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
- James Blunt – Carry you home, Toke De Keda - Lamento boliviano
12. Viime vuoteen verrattuna, olen:
a) onnellisempi
b) lihavampi
c) rikkaampi
13. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
- Lukeneeni enemmän kirjoja.
14. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
- Nukkuneeni.
15. Rakastuitko vuonna 2007?
- Niinkin voi sanoa. Pikemminkin Ihastuin.
16. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
- Lost.
17. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Uusin Harry Potter englanniksi.
18. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
- Salsan maailma.
19. Mitä halusit ja sait?
- Tanssia, oppia espanjaa, nähdä maailmaa.
20. Mitä halusit muttet saanut?
- Opiskelupaikkaa yhteiskuntatieteiden laitokselta.
21. Mikä piti sinut järjissäsi?
- Molla.