Asun vaarallisella lähiöalueella.

Taksikuskit kertovat kotimatkani aikana naisena olemisen vaarallisuudesta joka viikko. Samoin lukuisat paikalliset ystäväni, jotka eivät suostu poistumaan kotiporttini oven edestä, ennen kuin olen kipittänyt visusti sisälle. Yksin ei saa kävellä sinne eikä tänne.

Minun Granadaani ei ole vielä mahtunut taskuvarkaita tai väkivaltaa. Enkä osaa pelätä pimeää, sillä Suomen talvessa ei ole monta iltaa, joina selviäisi iltalenkistä valoisalla. Mollan kanssa minua ei pelota koskaan. Sillä on niin möreä vahtihaukku.

Viime viikon tapahtumat ovat kuitenkin saaneet mietteliääksi. Tällä viikolla jokainen matka bussipysäkiltä kotiovelle iltakahdeksan jälkeen on tuntunut tavallista pidemmältä. Pimeän tultua jokainen vastaantulija on potentiaalinen päälle kävijä. Vain kassia kantavan mummon perässä uskaltaa kulkea ilman ajatuksia massamurhaajasta.

Ei ole kiva olla, kun pelottaa.

Italialainen ystäväni ei uskaltanut edellisiltana lähteä kanssamme salsaamaan baariin. Hänen kimppuunsa käytiin viime viikolla - aivan liian lähellä omaa asuntoani. Pienikokoinen ja hento ystäväni oli kulkenut iltayhdeksän aikaan etsimässä kaverinsa asuntoa kuullessaan askelia takaa. Samassa joku oli kiinni hänen kurkussaan repien käsilaukkua ystäväni käsivarrelta. Ystäväni alkoi kiljua pitäen päättäväisen tiukasti kiinni omaisuudestaan. Hänen oli kuitenkin luovuttava taistelusta, kun edestä lähestyi kaksi muuta nuorta miestä.

Lähellä ollut vanhempi nainen näki tapahtuneen ja alkoi huutaa. Pojat pakenivat paikalta laukku mukanaan, jättäen uhrinsa seisomaan neuvottomana pimeään ilman avaimia ja kännykkää. Ystäväni pyysi paniikissa apua naiselta, jos tämä voisi kävellä hänen seurassaan kotiin, koska häntä pelotti valtavasti. Nainen ei suostunut, vedoten kotona olevaan lapseensa.
- Olet onnekas, kun olet vielä hengissä. Tällä kadulla ihmisä ryöstetään ja pahoinpidellään päivittäin, nainen tokaisi pelosta jäykkänä olevalle tytölle.

Ystäväni juoksi kotiinsa pysähtymättä.

Välikohtauksen jättämä pelko on tavaroiden katoamista kurjempaa. Kännykän, henkilöllisyystodistuksen ja muiden päivittäisten dokumenttien kadottaminen harmittaa, mutta  ovat kuitenkin pieni hinta omasta turvallisuudesta.

Tällä viikolla minuakin on pelottanut. Yksin kulkemista on vaikea välttää, sillä moni tuttu asuu toisella puolella kaupunkia ja bussit kulkevat nihkeästi öisin. Pääsen kuitenkin kulkemaan kotiini helposti käyttäen vain isoimpia, valaistuja teitä, joissa liikkuu myös yöaikaan paljon takseja ja muita autoilijoita. Parin sadan metrin päässä talostani sijaitsee myös Guardia Civil –paikallinen poliisilaitos. Taksin otan tietenkin aina kuin mahdollista - jo yön kylmyydenkin tähden.

Enemmän kuin omalla asuinalueellani asuvia, ihmettelen niitä, jotka uskaltavat asua Albaicinissa, keskustan tuntumassa sijaitsevassa labyrinttilähiössä, joka kauneudestaan ja kalleudestaan huolimatta lasketaan kaupungin vaarallisemmaksi alueeksi. Kadut ovat niin pieniä, ettei edes autolla pääse joka kujalle.

- Kun joku käy kimppuunne, ainut ja viksuin asia jonka voitte tehdä on kiljua henkenne edestä, espanjan opettajamme neuvoi pari viikkoa sitten keskusteltuamme Espanjan yöelämän pimeästä puolesta.

Entä jos huutaminenkaan ei auta?