Espanjalaisten koirien kohtalot ja kohtelu ihmetyttää ja kauhistuttaa. Moni koira elää yksikseen ei-kenenkään-koirana kadulla, laihoina ja sairaan näköisinä. Toisaalta yhtä moni koira elää kadulla, vaikka sillä olisikin koti, juoksennellen vapaana panta kaulassa. Usein on vaikea tietää, tuleeko omistaja perässä vai onko koira karannut.

Koiran haukuntaa oppii vihaamaan täällä, sillä ahdistuneesti haukkuvia koiria saa kuunnella päivittäin. Naapuritaloni parvekkeella asuu koira, jota ei ilmeisesti päästetä sisälle asuntoon lainkaan, vaan se elää köytettynä parvekkeella ja räksyttää siinä päivästä toiseen jokaisen ohikulkijan.

Koirien kurjien olojen ja espanjalaisten asenteiden takia Mollaa ei varsinaisesti osaa ikävöidä tänne. Uskon sen elävän paljon tyytyväisempää elämää Suomessa. Metsättömässä Granadassa kun on vaikea lähteä edes lenkille muuta kuin lähipuistoon, jonka joka kulma on jo valmiiksi täynnä koirankakkaa.

Toki täällä näkee myös onnellisia, iloisia ja terveellisiä koiriakin, mutta pahoinvoivien koirien määrään ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Aivan liian moni elää huonoissa oloissa, ilman laumaa tai kotia.


Suttusuinen pikkukoira Caipileirassa.


Hännätön ja surullinen kaveri odottelee isäntäänsä ravintolan ulkopuolella.


Perhoskoiralle sukua. Tämä valjastettu kaveri istuskelee rauhassa kadulla.


Vakavasti sairas ja likainen kulkukoira rähmäisine silmineen ensimmäisessä Alpujarran kylässä. Kyynel tuli tätä kaveria katsellessa, sillä koira ontui pahasti ja oli menettänyt yli puolet turkistaan.


Viimeisessä kylässä, jossa vierailimme, kävelimme paikan ohi, jossa oli useita koiria puuhun köytettynä turhan kaukana asutuksesta ja ilman vettä...


"Koiratarhassa" asui myös yksi pilkullinen kaveri, haukkumassa kilpaa kavereineen. Koska kävelimme ohi nopeasti, pystyin kuvaamaan koiria vain kauempaa.


Kaksi kaverusta nauttimassa syksyisestä päivästään kyläaukealla.


Espanjalainen pikkupoika roikottaa koiranpentua kainalossaan.